menin sitten laulamaan (lue: nolaamaan) karaokeillassa. ja juttu oli että jos oli ulkomaalainen piti laulaa oman maansa laulu.

"no en mä kyllä mitään laulamaan mee, nolaisin itteni vaan. minkä laulun mä ees laulaisin? chisun? jonna tervomaan? zen cafeen? no hyi zen cafe kukaan amerikkalainen ei kestäis kyllä sitä. vesa-matti loiri? ei hitto kaikki suomalaiset laulut kuulostaa näiden ulkomaalaisten korviin siltä kun joku ois just kuollu. tai vähintään yleisö nukahtais niiden aikana. no en mä muutenkaan laulamaan mee että ihan sama..... mitä mä ennen lauloin karaokessa? ainiin, lulu! tuula amberlan lulu! sehän on reipas karaokeveisu! sen minä voin vetää... ai kuka haluaa laulamaan, no mä voin nostaa kättä...."

ja tajusin kyllä ennen pitkää että verrattuna niiden muiden bilehilebilebiiseihin se tuula amberlanki viisu kuulosti kuin jostain vanhusten ompelukerhosta tulleelta.... sanoinki nolostuneena että tää on aika vanha kipale...

suomalaisuus kun ei helposti istu amerikkalaisuuteen. mutta perkele ihan sama. jos ei istu, niin sitten ei istu.

ens kerralla laulanki veskun elegian (toivokaamme siis että ensi kertaa ei tule..), asenteella. se on lupaus. nyt on tuota karaokevarmuuttakin.