okei. mun on myönnettävä. mä vaihan blogin osoitetta (taas!)! siihen on syitä monia -siis vuodatuksessa kusee. enkä saa kivoja blogipohjiakaan kun suurin osa niistä on kadonnut (joo, teknisiä vikoja siinäki..). ja moni asia ei siis toimi, puhumattakaan spämmeistä. ja nyt uutisvirrasta ku poimin pari blogimerkintää niin KUMMATKIN olivat vaihtamassa vuodatuksesta pois! minä olen lammas, seuraan perässä!

eli toivottavasti nyt saadaan vähän pitävämpi projekti aikaseksi. ehkä.

tervetuloa seuraamaan säheltämisiäni osoitteessa myslipolku.blogspot.com

ulkonäkö ainakin tuntuu ainakin omasta mielestäni paremmalta.

(ps. en oo vielä postannu mtn sinne..)

käyn aikidotreeneissä. naurakaa pois.

kyseinen 'aikido' on "tehokas" (lue: väkivaltainen) aikidon alamuoto. jostain syystä jäsenkunta on pieni. lähinnä kaulan ja ranteiden kanssa ollaan tekemisissä. se on tehokas koska se ei yritä tehdä liikkeistä pehmeitä kuten pääväyläaikido vaan aitoja: semmoisia että niillä voisi helpommin satuttaa.

no, nyt tulee ongelma. jonka minä ja opettajani tiedostamme. minä en halua tuottaa kipua muille. kun näen ranteiden vääntyvän, katsoisin mieluiten pois. monesti jätkät pyytävät oikeasti lyömään rintakehäänsä (harhautusisku ennen varsinaista lukkoa/heittoa), ja jo se saa minussa paljon estoja päälle. suupieleni valuvat vaivaantuneena ylöspäin. eikö me voitais vaan halata toisiamme?

opettaja kertoi, että hän aikidon kautta purki nuorempana harjoitellessaan vihaa.

uskon, että viha on hyvä työkalu. se on tehokasta energiaa.

jostain syystä viha ei vain helposti istu minussa.

haluanko sen istuvan?
uskallanko antaa sen istua?

uskallanko 'vajota' siihen eläimellisyyteen kropassani? se olisi todennäköisesti hyödyksi. kohdata asiat oman kroppansa kautta, ei huvittuneena yläilmoista kuten tällä hetkellä tunnun tekevän. edes yhden aikidotunnin verran -päästäkseni läsnä kroppani kanssa.

kai aikido on ihan hyväksi. yritettävä kovemmin. suunnattava energiaani vihan kautta.

olen liikaa kuin jokin pyhimys.

variksetkin nauraa.

se on se suomi-ikävä, joka valtaa mielen aina silloin tällöin...

IHMISET. se tulee yleensä mieleen ensimmäisenä. vakavat, hitaat, hiljaiset, ahdistuneet, kateelliset, ujot ihmiset jotka tuntevat häpeää ihan oudoista syistä. ne ihmiset joille ei tarvitse näytellä elämänsä huipulla vaappuvaa menestyjää, ja korottaa suupieliään ylöspäin nähdessään tutun -vaikka sen ovivahdin pikkuserkun. ihmiset joilla on looginen ajattelukyky ja common sense. jotka luottavat tuntemattomiinkin ja puhuvat sitä mitä tarkoittavat.

RUOKA. varsinkin täällä usan eteläisessä kaupungissa oltua arvostan ihan erilailla suomalaista ruokaa. maito mikä ei ole lypsetty kloonatuista lehmistä joille on annettu niin paljon kaiken maailman hormoneja (ja geenimanipulaatioita mitälie) että se ei euroopan alueella ikinä olisi sallittua. tomaatit ja sipulit mitkä eivät ole koripallon kokoisia. jokaikiseen ruoka-ainekseen ei ole välttämättömän pakosta tungettu sokeria ja kahtakymmentä eri lisäainetta -vain koska "on voitu". (tähän ihan lisätietoa mielenkiinnosta vain, tilanne on toinen monessa usan muussa kaupungissa koska niissä on erilaisia terveysmarketteja mutta... valitettavasti ei tässä.)

KIELI. kyllä sillä omalla äidinkielellään on vaan helpompi kommunikoida. tähän kuitenkin erityisenä, että nimenomaan se ajattelu on niin erilaista suomen ja englannin kielessä, ja se on se joka tuottaa helpoiten harmaita hiuksia ulkomailla.

YMPÄRISTÖ. puhdasta (arvostan tätä varsinkin muistellessani guatemalan meren rantojen roskavuoria joiden päällä kävelin). paljon paljon metsää. joka on siis hyvä asia.

SYSTEEMI. ei tarvitse pelätä henkensä puolesta että köyhät kadullaeläjät nappaavat laukun heti kun vähänkin näyttää heikolta jossain päin maastoa. ei tarvitse pelätä että joutuu itse köyhäksi kadullaeläjäksi hattua pitämään käännettynä kampin aseman ulkopuolella.

(no ne kääntöpuolet: ne ihmiset jotka keksivät mistä tahansa negatiivista sanottavaa. jotka eivät osaa olla kiitollisia elämän antimista. jotka ovat kateellisia naapurin antimista. jotka eivät luota itseensä. jotka vittuilevat heti takaisin kun kysyy vähänkin tyhmän kysymyksen tai jos ei mieti tarkkaan mitä suustaan pamauttaa ulos. jotka eivät osaa osoittaa kiintymystään.
virikkeetöntä ja tylsää ympäristöä. ja verot korkealla.)

no, mikä toimii suomi-ikävään? hetken hurmaa tarjoavat kummelit sun muut: esim. https://www.youtube.com/watch?v=0cqDMzp_cCs


minulla on kasvanut hiljalleen sisässäin (en osaa kirjoittaa enää suomea, sori..) semmoinen vakiintumisen halu. minä haluan vakiintua! hups! mitä? mitä?? en halua jokeltaa maailmalla, haluan olla kotona. haluan oman kämpän. yksiön. (mitä, eikö väh. neljä muuta tyyppiä yhtäkkiä olekaan hilaamassa jossain keittiössä koko ajan marihuanaa poltellen, viiniä juoden tai kitaraa soitellen? missä se hauskanpito/hauskanpidon sivustakatsominen/sirkusapinointi sitten on hä?? tylsää!!)
haluan myös lemmikin. koiran tai pari ranskanjättiä. ehkä ne ranskanjätit ottaisin -elävät vain viitisen vuotta.
ja (vakinaisen) poikaystävän.

onhan tässä ajattelukuvassa huonona puolena tuo tylsyys mitä pelkään, kun yhtäkkiä kaikki ei olekaan sirkusta (mitä se viime vuodet on lähinnä ollut...). mutta se on se ajattelukuva joka on viime kuukausina salaa hiipinyt viikko viikolta yhä voimakkaammin tietoisuuteeni. jos voisin sitä elämää edes kokeilla pari vuotta, jonka jälkeen hinautua takaisin maailmalle.

mutta ei. todellisuus on, että reilu 2,5v ollaan maailmalla vähintään.

TOISAALTA. eihän mikään periaatteessa estä pariks vuodeks asettua aloilleen sitten skotlantiin, ja siellä hankkia paria kania tms. mutta... jotenkin vain ei. se ei ole koti. skotlannista en halua saada itselleni kotia. kokolattiamatot, VETÄVÄT IKKUNAT, kellarinkylmät kämpät ja toimimattomat asiat olipa kyse sitten mistä vain, eivät.... kokoa kämpästäni mieleistä, vaikka siellä hilluisikin pari vilustunutta kania.

kyllä minut on vaan aivopesty suomalaisuuteen. ainakin tältä erää.

mitä ajattelen näinä päivinä?

sitä mitä ihmissuhteista voi hakea. mitä ihmissuhteilta voi odottaa. onko ystävyyttä olemassa -esimerkiksi erään ystäväni mielestä ystävyyttä ei ole, vain yhteyksiä (ja ironisesti kutsun häntä ystäväkseni...). rakkaus on ystäväni mukaan erikseen mutta se ei ole ystävyyksiin sidonnaista (ja ironisesti hän on kertonut rakastavansa minua.....).

miksi ihmiset haluavat olla yhdessä? miksi yksinäisyyttä on olemassa? vastauksena ehkä, kun kumartaa niin pyllistää. mut mitä järkeä siinä kumartamisessa on? onko motiivi ihmisillä sama kuin jollain lampailla -pelko. ja jos ystävyyttä on, onko se yhdessäoloa, vai onko se jotain muuta kuin yhdessäoloa? jälkimmäisen mukaan ystävyyden mukana ei välttis tulis yksinäisyyttä (esim. jollekin muulle osapuolelle), ja se ei välttis juontuis pelosta.

ja onko buddhalainen ajattelutapa väsyneen miehen ajattelua joka ei enää "jaksa taistella" vai onko se esim. viisautta (vai onko viisaus väsyneen miehen ajattelua)? vai onko sillä väliä mitä se on kunhan itse on valitsemaansa ajattelutapaan mieltynyt?

menin sitten laulamaan (lue: nolaamaan) karaokeillassa. ja juttu oli että jos oli ulkomaalainen piti laulaa oman maansa laulu.

"no en mä kyllä mitään laulamaan mee, nolaisin itteni vaan. minkä laulun mä ees laulaisin? chisun? jonna tervomaan? zen cafeen? no hyi zen cafe kukaan amerikkalainen ei kestäis kyllä sitä. vesa-matti loiri? ei hitto kaikki suomalaiset laulut kuulostaa näiden ulkomaalaisten korviin siltä kun joku ois just kuollu. tai vähintään yleisö nukahtais niiden aikana. no en mä muutenkaan laulamaan mee että ihan sama..... mitä mä ennen lauloin karaokessa? ainiin, lulu! tuula amberlan lulu! sehän on reipas karaokeveisu! sen minä voin vetää... ai kuka haluaa laulamaan, no mä voin nostaa kättä...."

ja tajusin kyllä ennen pitkää että verrattuna niiden muiden bilehilebilebiiseihin se tuula amberlanki viisu kuulosti kuin jostain vanhusten ompelukerhosta tulleelta.... sanoinki nolostuneena että tää on aika vanha kipale...

suomalaisuus kun ei helposti istu amerikkalaisuuteen. mutta perkele ihan sama. jos ei istu, niin sitten ei istu.

ens kerralla laulanki veskun elegian (toivokaamme siis että ensi kertaa ei tule..), asenteella. se on lupaus. nyt on tuota karaokevarmuuttakin.